sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Aamuhämärässä lunta ihmettelemässä.

Muutaman rikkonaisen yön jälkeen poikanen antoi äipän (ja iskän) nukkua aikas kivasti viime yönä. Aamulla kuitenkin nousimme hyvissä ajoin ja söimme rauhassa aamupalan. Poikanen oli jo kahdeksan maissa aika sippi, joten tyyppi lämpimään haalariin ja vaunuihin, vällyjen väliin. Sitten suuntasimme ulos ihastelemaan yön aikana satanutta pakkaslunta! 


Ensiksi kolailimme yhtiömme pihaa vähintäänkin oman osuutemme verran. Lumi oli kevyttä ja kimmelsi ihanasti. Ja sitä leijuili lisää jatkuvasti. Tämmöisen pimeän ja kolean alku "talven" jälkeen ei lumityöt ärsytä tippaakaan. Tovin kolailtuamme kävimme vielä pienen vaunuttelukierroksen. Pakkasta oli noin kymmenen astetta.  Ainoa, mikä oli tylsää, oli viima kasvoihin.. muuten olisimme varmasti reippailleet pitemmän lenkin. 




Tänään kävi sisko lapsineen myös kyläilemässä, virkkailin vähän jotain pientä ja somaa (kirjottelen tästä paremmin ens viikolla) ;) ja muuten vaan kotoiltiin perheen kesken. Nyt naatiskelen lasillista valkkaria ja lueskelen kivoja blogeja. Poikanen viihtyi isin seurassa olkkarissa ja meni hetki sitten juuri nukkumaan. Katsotaanpa, millainen yö meillä mahtaa olla tulossa. :) 

Ihanaa viikon alkua kaikille. 

Ei kommentteja: