Niin näppärästi ajattelin heti tän vuoden alkuun julkaista nopsan katsauksen viime vuodesta.. vaan niin verkalleen näytän saavan nyt aikaa blogin päivittämiseen, että tuntuu tyhmältä näitä viimevuotisia miettii... Mutta ku oon kerran kollaasit teheny, niin niistä saatte kärsiä nauttia.. Mutta kun ens vuosi on paketissa niin voitais vaikka pitää pienet arrrrrrpajaiset. Miltä kuullostais?
HUHTIKUU
2015 Helmikuussa
Käytiin pohjois-pohjanmaalla mun vanhemmilla.
Siellä käveltiin keväthangilla ja paistettiin nuotiomakkaraa pihalla.
Elämyksiä poikaselle.
Juhlittiin myös 18-vuotis synttäreitä ja tein korvikset lahjaksi.
Blenderi hyrskytteli levitettä leivän päälle. Pitäiskin taas tehdä.
Mahan kasvatus oli hyvässä vauhdissa ja poikanen tykkäsi lukea neuvolasta saatuja oppaita (ihmetellä, miten vauva masussa oikein on).
Kävin tulevan duunipaikkani tyky-illassa tutustumassa uusiin työkavereihin ja sainpa ruusunkin.
Teatteriharkkoja oli kiihtyvään tahtiin.
Lopulta 29.4. Ensi-ilta!! Minä uskalsin, minä pystyin. Huikeen hauskaa, huikeen jännää. Ja Raamit-näytelmämme oli oikein tykätty ja koskettava. Hauska, mutta traaginen kuvaus kolmesta naisesta.
Poikanen alkoi ensi-illan aamuna puhua kahden sanan lauseita. :)
2016 Huhtikuussa
Toivottavasti olen ainakin ehtinyt hiihtää. Mennä paukautettiin ja ostettiin sukset. Sekä mulle että miekkoselle. APUVA!
Muutenkin toivon, että täältä rapakunnosta olis jo noustu niin, että vähän näkyiskin jo tietyissä lukemissa.
Menen katsomaan Harmaat pantterit näytelmää.. ikävä on jo teatteriporukkaa..
TOUKOKUU
2015
Käytiin vapputorilla ja pikku-kakkos puistossa.
Tehtiin mahtava reissu mahtavan ystävän kanssa Lapualle. :)
Vietettiin neljättä hääpäiväämme. Tosin emme erityisesti juhlistaneet edes moista.
Poikanen kävi isin kanssa Hippo-clubin ilmaisessa Tennis-kokeilussa muutaman kerran.
Vietettiin peli-iltaa kavereiden kanssa.
Poikanen siirtyi pinnasängystä (josta oli laita pois) isojen jatkettavaan sänkyyn!!
Askarreltiin ruusu-kortit mummoille poikasen kanssa.
Käytiin paikallisilla yrittäjien messuilla ja palo-aseman avoimissa ovissa.
Avoimen päiväkodin retki Titi-Nalle taloon oli poikasen unelmien täyttymys!
2016
Ainakin juhlistetaan jotenkin jo viidettä hääpäiväämme. Mitähän sitä keksis?
KESÄKUU
2015
Meidän takapihalle saatiin omenapuu.
Tein niiiin hyvää suklaista kesäkurpitsakakkua
Taas tehtiin reissu Pohjois-pohjanmaalle mun vanhemmille. Poikanen ajeli vaarin kanssa ties millä härveleillä.
Juhannuksena vierailtiin mun siskolla ja lähdettiin sitten vielä kokkoa katsomaan.
Käytiin myös reissu kiviniityn kotieläinpuistossa. Suosittelen.
Kaverin polttareitakin juhlittiin..
Ulkoiltiin aurinkoisessa säässä.
Loppukuussa saatiin vieraaksi veljentyttö pohjoisesta päin.
2016
Vanhenen taas vuodella. Mittariin kilahtaa 33!!!
Toivottavasti omenapuu kukkii kovasti, nuo kukat on niin kauniita.. ehkä saatas jopa maistaa omaa omppua syksyllä.
HEINÄKUUSSA
2015
Takapihalla polskittiin ja loiskittiin
Grillattiin
Käytiin Lintsillä hurvittelemassa (lähinnä poikanen ja ihana ystävänsä pk-seudulta hurvitteli, koska ilmaiset laitteet...) ja SeaLifessa myös ihmeteltiin vedenalaista maailmaa.
Maalailin kiviä
Autonpesu suoritettu!
Mummon kukkia käytiin kastelemassa Satakunnan mummolassa.
Saatiin miekkosen kanssa harvinaista "omaa aikaa" kun poikanen oli taas hurvittelemassa tätinsä ja serkkunsa kanssa.. Me käytettiin ihana kesäpäivä hyväksemme käymällä kahvilla ihanassa Amurin helmessä samalla tutkien valokuvanäyttelyssä vanhoja kuvia Tampereesta, kävimme myös Hotelli Tornin huipulla ihailemassa näköaloja ja pistäydyimme syömässä ravintolassa. Ihana päivä!
Mansikanpoimintareissulla käytiin hakemassa herkuja talven varalle.
ELOKUU
2015
Tekasin poikasen huoneeseen patterikäyttöisestä paperipallovalosta ja pienestä korista kuumailmapallo-lampun
Juhlittiin kavereiden häitä, maha oli jo melkoinen möykky.
Juhlittiin poikasen 2-v synttäreitä.
Kummitäti kävi kylässä.
Grillailtiin ja syötiin terassilla.
Hankimme myös kaapin poikasen huoneeseen auttamaan säilytystila-ongelmissa.
Samalla viikolla jääkaappimme sanoi sopimuksensa irti ja viikosta tuli aika kaappi-episodi.
Vaihdoimme olohuoneessa järjestystä.
Kävimme Nightwishin konsertissa.
Maisteltiin omia vadelmia takapihalla.
Pikkulyylin laskettu aika tuli ja meni....