perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kesäkurpitsan taimet ja penkkipulma.


Pari viikkoa sitten istuttelin rairuohoa, pensastomaatin siemeniä, persiljaa ja ruohosipulia. Osasta siemenistä oli parasta ennen päiväyksetkin jo menneet, mutta kokeilimpa vaan, että nousisiko noista enää mitään. Hankin nyt keväällä myös luomulaatuisia kesäkurpitsan siemeniä, joita istuttelin myös. Tökkäsin siemeniä purkkeihin ja jo muutamassa päivässä huomasin, että nehän itää!



Hassut pienet taimet nousivat melkein silmin havaittavalla vauhdilla ja kurkottelivat innokkaasti valoa kohden.
Nopeasti ne olivat niin suuria, että piti ne koulia, ottaa omiin purkkeihinsa. Kuusi tainta yhteesä oli.. Nyt osa on noissa minipurkeissa, yksi kartonkisesta mehupurkista leikatussa ruukussa ja kaksi kukkaruukuissa. Eli aika sekalaista kavalkaadia.

Vähän mua jännitti, kun lähdettiin pohjois-pohjanmaalle, että selviävätkö nuo taimet sen nelisen päivää keskenään..Lorottelin tuonne taimiterraarion.. vai mikähän tuo kasvatuslaatikko lie nimeltään.. ;), vettä pohjalle ja toivoin parasta. 



Palatessamme ilta puoli kahdeksalta maanantaina piti heti mennä nopsaan kurkkaamaan, että ovatko kasvit jo kuolleet. Eivätpä olleet! Näin komeat lehdet tyyppi on kasvatellut omassa rauhassaan. Otin nuo kuvat eilen ja tänään näyttäs nuo lehdet taas kasvaneen kokoa kovastikin. Aika vauhdikkaita kavereita siis. :)



Tuossa ne majailee penkkien päällä ja ovat jostain kumman syystä saaneet olla tuossa ihan rauhassa pikkuisen uteliaan pojan tutkimusretkiltä. Kaikkialla muualla se tuntuukin jo tonkivan ihan riesaksi asti.. keittön laatikosta on lastat lennelleet jo parin viikon ajan pitkin lattioita jne.. :) En ota moisesta stressiä.. kaikki vaarallinen on siirretty pois ja lastat saa huuhdeltua ennen käyttöön ottoa. Pääasia on se, että napero viihtyy hetken kaikenlaista tutkien ja äippä saa tehdä ruokaa tai mitä nyt milloinkin väsäilee. 



Niin, liekö tästä pääteltävissä, ettei pojalla ole hortonomisia taipumuksia, kun ei nuiden kasvejen kimpussa ole.. niin tai näin, helpompaa mulle. Mutta se pulma noissa penkeissä on, että tuollahan iloisesti on kaikki meidän lautapelit, koriste-esineitä noissa laatikoissa jne kamaa näkyvillä, mitkä kyllä kiinnostavat poikasta kovasti. Pitäisi keksiä tuohon ikkkunan alle parempi ratkaisu. Muutenhan tuo paikka on aika katveessa, sohvan takana.. meillä on vaan tuo ikkunaseinä tollasta erkkeriä, joten siinä on tollsta "käyttämätöntä tilaa".. tai ainakin joillain se vois olla käyttämätöntä.. 

Nuo penkithän ovat (ehkä tarkkasilmäisimmät huomasi) Ikean kylpyhuoneen kalusteita. Molger sarjan penkkejä. Ostettiin ne ja pystyhylly tosi edullisesti joskus ystäviltä ja tuossa ne ovat kököttäneet nyt yli kolme vuotta ja toimineet ihan ok. Pölyähän nuo tavarat toki keräävät ja nyt myös liikaa huomiota. Helpolta kuulostava ratkaisu olisi siirtää pelit tuolta pois, mutta käytännössä se on ihan mission impossible, koska kaappitila on ihan finito. :( 

Täytyy myöntää, että oon alkanu haaveileen tuohon tilalle jotain umpikalustetta. Ongelma on vaan, että sen pitäs olla tosi matala. Itseasiassa tsekkailin tuon Iksun sivuja vähän sillä silmällä.. (Vaikka joskus vastustin koko Ikeaa, niin onpa meille vaan sieltä kotiutunut huonekalu jos toinenkin ja laatuunkin ollaan oltu tyytyväisiä. Tokikaan nää mitään kokopuuta ei oo tms...) Bestå sarjalla olis aikalailla just soppeli kaappi tuohon. 

BESTÅ Kaappi IKEA
Eleetön, mutta sopivan kokoinen tuo olis just. (vähän pitempikin mahtuis, mutta tuo on ok...)  120cm x 38cm x 40cm. Mutta katsotaanpa, saakohan tuollasta hommattua... 

Tämmösiä höpinöitä tällä kertaa. Muuten oon täällä vähän vaihellu verhoja.. kuviakin otin jo, mutta höpötän niistä ku ehin. Poikanen roikkuu mun paidanhelmassa ja täytyy lähtee keitteleen iltapuuro. Miekkonen lähti johonkin firman hohtokeilaukseen ja me hengataan tää ilta poitsun kanssa kahdestaan. Tai kohtahan tuo menee nukkumaan ja mä taidan lueskella vähän blogeja. :)

Mukavaa viikonloppua!!

2 kommenttia:

Nanette kirjoitti...

Siellä ollaan oltu oikein puutarhurihommissa :) Musta ei taitaisi sellaiseen olla; olen äärihuono kaikkien kukkien ja muiden kasvien kanssa :( Mutta hyvä kun joku osaa!
Näyttää kivalta tuo Ikean valkoinen taso.Vaikka ei noissa nykyisissäkään kyllä mun mielestä mitään vikaa ole :)

Unknown kirjoitti...

Hih.. en minäkään nyt varsin hotonomi ole.. mutta keväällä aina iskee innostus kokeilla jotain.. Saa nähdä, riittääkö into niin pitkälle, että sais noista jotain lopputuotettakin irti. ;)