perjantai 17. huhtikuuta 2015

Diy -Kortti-idis taaperon kanssa tehtäväksi.

Poikasen kaveri täytti huikeet kaks vuotta. (Meillä ne bileet pailataan vasta alkusyksystä). Poikasen kanssa käytiin onnittelemassa sankaria ja vietiin pikkuinen lahja ja askarreltiin kortti.



Valitsin ihan perus neliö-korttipohjan tällä kertaa. Teippasin sen maalarinteipillä pöytään kiinni, niin että kortti pysyi tukevasti paikallaan. 

Sekoittelin poikaselle suurinpiirtein ihonväristä sormiväriä ja annoin naperon maalata sellaisen syherön kun halusi. sitten tyyppi sai valita millä värillä tekee hiuksia. Vähän neuvoin, että minne päin maalia vois sutia, jotta ei tuu partaa samalla kerralla. 

Kun maali oli kuivunut, sai poikanen liimata valmiit askartelusilmät korttiin. Kauheen tarkkaan en neuvonut paikkaa, mutta vähän näytin sormella, että laita tuonne ylös. Aika hyvin ne menikin kohdalleen. 

Nenä on tuollaisia arkartelupalleroita, joita ostin Sinooperista yhdellä reissulla.. Samoja palleroita näkyy täällä virkattujen conversejen ympärillä. Poikanen valitsi nenäpalleroa pitkään ja hartaasti.. piti jo hoputtaa. :) Nolla napero tykkää muutenkin leikkiä ja lajitella niitä tyhjiin pastillirasioihin.

Suun leikkasi äippäräinen valmiiksi ja sinnehän se liimaantui. Kummallisesti ihan oikeeseen kohtaankin.. 

Lopuksi vielä viimeisteltiin työ tuommoisella kartongista leikatulla rusetilla, joka näyttää ehkä enemmän karkilta. 

Helppo ja kiva askartelu. 

Teimme itseasiassa samantyylisen onnittelukortin jo aiemmin, 16-v täyttävälle naperon serkkupojalle. :D Poikanen maalaili silloin valkealle korttipohjalle vihreällä värillä ja mietimme, että mitä ihmettä laittaisimme koristeeksi... ihan viimetipassa keksin, että joo.. irtosilmät, tietenkin!!!  Siitä se idea sitten lähti.. Siitä tyypistä tuli vähän sellainen parsakaalipään näköinen. Aika veikeä sekin. 


Hauskaa ja luovaa viikonloppua!! Mulla olis ohjelmassa yhden kyltin maalausta ja armotonta vuorosanojen reenaamista kotona ja harjotuksissa, joita on sekä la että su. Ensi-ilta lähestyy meidän näytöksestä ja olen aloittanut valmistelut jo näkemällä painajaisia. :D Lisäksi juhlitaan rakasta 18-vuotta täyttävää nuorta naista ja jossain vaiheessa pitäs ehtii varmaan jotain kotijuttujakin tekeen.. 

1 kommentti:

Taina kirjoitti...

Kiva kortti ja idea! :)
Tsemppiä näytökseen, älä murehdi! :)