sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Pikkuinen loma pääkaupunkiseudulla

Viikko sitten vietimme oikein riemukkaan ja mukavan viikonlopun Kirkkonummi-Espoo-Helsinki suunnalla. Ekaksi hurautimme kylään ystäväperheelle, joilla on meidän poikasta puolisen vuotta vanhempi tytär ja myös kohta vuoden ikäinen neiti. Poikanen ja vanhempi tytöistä löysivät heti yhteisen sävelen ja leikkivät ja kikattivat kun olisivat oikein tuttuja keskenään.. kuitenkin kun ollaan surkean vähän nyt nähty niin, että lapset olisivat päässeet temmeltämään.. Viimeksi syystalvella ja silloin meidän poikanenkin oli suhteellisen pieni mies vielä. Syötiin hyvin ja höpöteltiin, iltapäivällä kurvasimme sitten Espoon puolelle hotelliin.



Hotellimme oli Sokos Hotellin Tapiola Garden. Huone oli oikein kiva.. sänky oli kaksi metriä leveä ja köllähdimme illalla siihen koko porukka. Ei jaksettu pojalle ottaa ees matkasänkyä mukaan kun se on nukkunut nyt niin levottomasti, että olis varmasti heräilly siinä jatkuvasti. Voin kertoo, että mahduttiin aika paljon kivemmin ku tuohon meidän kotona olevaan 160cm leveeseen vuoteeseen. Ja kyllä, poika testasi myös sängyn jousi-ominaisuudet vähän hyppimällä. 



Näkymätkin olivat ihan kivat. Tuossa Tapiola Gardenin vieressä on joku matalahko vesiallas, jossa kai talvella on luistinkenttä.. meillä oli huoneella parveke ja näkymät tuonne altaalle päin.. toisella puolella oli sitten uimahalli ja maauimala. Kylmästä säästä huolimatta tuolla tuntui polskijoita olevan. 



Hotellissa oli ihana vastaanotto myös lapsiasiakkaille. Vastaanottovirkailija tuli oikein tiskin takaa tuomaan pojalle pienen kuvakirjasen, puuvärit ja paperin, johon tuli piirtää jotain, mitä vielä jäi hotellilomalta kaipaamaan. Poikanen sai myös ihan oman "avainkortin".. samanlaisen kun isi ja äiti, mutta vieläpä Onni oravan kuvalla... :D Ja sen kortin sai sitten omaksi. Voi kun tekikin pienen pojan onnelliseksi. 



Epäilin, että ymmärtääkö poitsu mitään, kun yritän kysyä mitä haluaisi tehdä hotellissa.. Ilmeisesti joo. Vastaus kun tuli.. "Ei saa koskea, kakkonen, ykkönen, nappi". Poikanen olisi siis halunnut ajella hissillä ja painella nappeja. Isi ehti ekat hissikyydit painaa nappia ensin, ja sekös vähän harmitti poitsua.. :D 


Kävimme illalla hotellin ravintolassa syömässä... ruoka oli ihan ok, mutta ei kovin ihmeellistä kuitenkaan.. hiukan ehkä pettymys. Mutta mukavaahan se oli toki kun harvoin tulee käytyä nykyään ulkona syömässä. Poikanen tykkäsi kun ravintolassa oli leikkipaikka, jossa sai rymytä. 

Hotellin hyviä puolia oli kyllä tuo lapsiasiakkaiden huomioon ottaminen ja ystävällinen palvelu. Siisteys olisi voinut olla vähän parempikin.. ainakin kun käväsimme aamulla saunomassa ja pikaisesti pulahtamassa hotellin uima-altaalla, niin ne tilat olivat jo heti aamulla jotenkin vähän suttuiset.. lattialla oli kuraa ja moskaa, vaikka olivat tosiaan ihan sisätilat. Kylmästä vedestä huolimatta poikanen oli riemuissaan nopeasta uintireissusta. Ja aamupalakin oli erittäin runsas ja monipuolinen. Ihan kiva olo jäi kyllä kun kurvailimme kymmenen maissa pois hotellista, suuntana Linnanmäki. Sinne kurvasi myös em. ystäväperhe kanssamme hurvittelemaan. 



Lintsille menimme lähinnä Sealifen takia.. mutta iloksemme huomasimme, että lintsillä on paljon pienten laitteita ilmaiseksi. Mitään rannekkeita kun emme viitsineet nyt ottaa.. itse kun olen suhteellisen muhkeassa kunnossa niin laitteisiin ei ole pahemmin menemistä.. enkä niin paljon oikeastaan kaipaakkaan. Yhdessä laitteessa isit käyttivät jälkikasvuaan ja yhdessä äidit. Ja tuuppasimme naperot vielä yhteen keskenäänkin.. junaan joka kiersi pyöreän rakennuksen (ei mitään tietoo, mitä siellä nyt olikaan sisällä) ympäri. Vähän jännitti, istuvatko tyypit vielä tullessa kyydissä... ;) 



Jostain syystä kaikista kivonta oli mennä noihin kolikolla toimiviin autohin... ne oli niin kivoja eikä yhtään haitannut, vaikkei niihin laitettu kolikon kolikkoa.. :D 



Sealife oli ihan kiva kokemus.. ehkä odotin pikkasen enemmän, mutta olihan nuita meren eläviä ihan hauska katsella. Poikanen oli lopulta jo aika väsynyt ja nukahti saman tien autossa kun lähdettiin ajeleleen kotia kohti. 



Hoo-moilasena... Tunnelissa ui hait päältä. 


Sellainen pikku reissu... tällä viikolla onkin sitten siivottu, puunattu ja rymsteerattu. Ja vielä on miehen työleiriä  lomaa viikko jäljellä... eli huomenna jatketaan järjestyksen vaihtamista kotona.. ;) Kuvia tulossa kunhan ehtii. 

Ei kommentteja: