torstai 12. marraskuuta 2015

Rikkinäinen asemakello Diy

Ostin joskus muinoin Jyskistä alennuksesta asemakellon. Se oli laatikossaan viikkotolkulla ennenkuin saatiin kaivettua pora esille ja alettiin porailla kellolle paikkaa keittiön ja olkkarin välisen seinänpätkän päätyyn. Mutta eihän se siihen uponnut se iskuporakoneenkaan kiviterä. Tuon seinän kohdalla meillä olisi takkavaraus (mutta takka puuttuu) ja sinä oli vahvistettu jollain metallilevyllä. 

Kellolle uutta paikkaa mietittiin ja lätkäsinpä patteritkin kokeeksi kelloon.. toinen puoli toimi (ja toimii) moitteettomasti, mutta toisen puolen kellokoneisto oli jo valmiiksi sökö. Koska kuitti oli hävitetty jo aikoja sitten, ei tullut lähdettyä Jyskiin narisemaan. Kello lojui milloin missäkin... 


Olin myös ajatukissa vaihtaa rikkinäisen koneiston, mutta se osoittautui mahdottomaksi, koska  kellon takalevy oli liimattu ja siisti yritys irroittaa sitä aiheutti vaan reikiä. Kello sai jo kaatistuomionkin..



Hamstraaja minussa heräsi ja kello jäi kuitenkin meille lojumaan. Muutama ilta sitten iski valtaisa inspiraatio ja leikkelin kellon takalevyn pois... Tein uuden takalevyn jämäkästä pahvista. Kiinnitin lehdestä leikkaamani kuvan takalevyyn, viritin pattereilla toimivat led-valot, vähän vanua, tuohisydän.......


Tsadaaa! Onko tää nyt ikkuna uusiin tiloihin? Tuollanen maisema siihen nyt tuli.. Mun mielestä aika hauska tuunaus, vai mitä sanotte? 



Viritin taulukoukun eteiseen kenkäkaapin päälle.. siinä se saa antaa tunnelmavaloa. Samaan hötäkkään somistin pari tuikkulyhtyäkin pitsinauhalla ja juuttinarulla. 

tiistai 10. marraskuuta 2015

Isänpäivän hommia ja lahjaksi tuunattu termosmuki.

Meidän taloudessa vietettiin jo kolmatta isänpäivää.  Pikkujätkän kanssa tuunattiin iskälle lahjaksi termosmuki niihin työpäiviin, kun silmät ei meinaa millään pysyä auki, kiitos repaleisten yöunien.. :D 



Ostin tuollaisen ihan perus Airamin terästermosmukin.Teippailin mukin niin, että mukin puoleenväliin jäi tuollainen kaistale terästä näkymään. 



Sitten poikanen maalaili akryylimaaleilla tuohon kaistaleeseen haluamillaan väreillä kuvioita. 



Yhteisellä otteella maalattiin myös mukiin teksti "isi". Poikanen oli aivan innoissaan ja odotti isiä töistä jo viikolla, että saisi antaa mukin.. kuitenkin malttoi mielensä eikä edes maininnut lahjasta isille ennen h-hetkeä. :) 

Hiukan mietitytti maalailla noilla akryyleillä, mutta maalattiin niin kauas tuosta mukin reunasta, ettei maali millään voi koskea huuliin. Ja tuota mukiahan ei tarvitse ulkopuolelta niin rivakasti harjalla pestä, joten uskon, että maalit kyllä pysyvät mukissa. Aika kiva ja nopsa juttu tästä tuli. Ihmeekseni en löytänyt nopealla googlailulla mitään mainintaa, millä termospulloja olisi aiemmin maalailtu! Ehkä ihmiset ei sitten niitä tuunaa.. Mä kun aloin jo haaveilla jostain hurjan söpöksi maalaillusta retkitermarista. :) 


Kortit tehtiin tänä vuonna kuulamaalaten. Aika simppelit ja kivat. 



Isänpäivän aamulla huhuilin pikkumiehen (joka oli kömpinyt isin kainaloon nukkumaan) keittämään isille kahvia. Napero teki myös isille herkkuleipiä.. Leivät ovat siis 2- vuotiaamme Designiä. Huomaa hymynaamaleipä. Taisi poikanen syödä puolet isin aamiaisesta itse.. kyllähän noin hienot leivät houkuttelevat! :D  Pikku-rinsessakin köllötteli isin kainalossa ja tuntui hymyä piisaavan. 

Miekkosen vanhemmat ja sisko tulivat meille kylään ja ulkoistettiin isänpäivän ruokailu menemällä Edenin ravintolaan isänpäivälounaalle. Aika hyvä kattaus olikin ja kerrankin neiti nukkui koko mun ruokailun ajan.. oli vissiin niin hyvä hälinä, että uni maittoi. :) 

Kotiin ajellessa kaks vuotias karjasi ärtyneenä takapenkiltä "Silmät menee koko ajan kiinni!"... taisi toista vähän väsyttää, eikä olis halunnu nukkua. Torkahti kuitenkin ja sai hetken huilailla ruoan päälle. Heräteltiin kuitenkin vielä leikkimään vieraiden kanssa kun harvoin näkee. 
Illalla olikin poikanen niin väsynyt, että pienet kiukuttelut vetästyään sammahti aikas nopsaan omaan sänkyynsä. Kerrankin! :D 


lauantai 7. marraskuuta 2015

Kylmempiin keleihin, jotain ostoksia ihan itselle!

Mä olen nykyään aika huono osteleen mitään itselle. Jos jotain ostan (ruokakuorman lisäksi) ne on yleensä jotain ihanuuksia lapsille (näin tässä vaan sitten kävi....) ja useimmiten nekin ovat löytöjä kirppikseltä. Tää on myös ihan periaatteellinenkin juttu. Mua ahdistaa kamala jätemäärä ja turha kuluttaminen hikipajoissa tehtyihin juttuihin.

Poikkeuksellisesti shoppailin itselleni nyt syksyllä kuitenkin ihan uutena  Kappa ahlilta mustat farkut ja Nansolta paidan. Nytpä vielä ostin vähän "asiallisemmat" talvivarusteet päälleni ja käsilleni.


Yleensä hiihtelen pitkin poikin rakkaan siskoni ja parhaan ystäväni tekemissä tamineissa; Neulotuissa ja virkatuissa "hippi"pipoissa ja lapasissa. Jostain syystä nyt kuitenkin tykästyin tapojeni vastasisesti tuollaisiin vaalean ruskeisiin ja järkevän näköisiin asusteisiin. Onkohan musta tulossa vanha? :D 



No ei sentään niiin vanha. Uusi ystäväni tekaisi mulle pyynnöstäni näin ihanan kettupipon! Tää on trikoota ja sopii näille vähän lämpimimmille marraskuun keleille.. (mikä talvi?). Ketuthan on mun suursuosikkejani! 

Mä haaveilen myös uusista kengistä ja ristiäisiin olis kiva löytää mekkokin. Todennäköisesti meen kuitenkin vanhoilla kamppeilla, koska epäilen etten saa aikaiseksi lähtee shoppaileen tässä muutaman viikon aikana.