tiistai 10. marraskuuta 2015

Isänpäivän hommia ja lahjaksi tuunattu termosmuki.

Meidän taloudessa vietettiin jo kolmatta isänpäivää.  Pikkujätkän kanssa tuunattiin iskälle lahjaksi termosmuki niihin työpäiviin, kun silmät ei meinaa millään pysyä auki, kiitos repaleisten yöunien.. :D 



Ostin tuollaisen ihan perus Airamin terästermosmukin.Teippailin mukin niin, että mukin puoleenväliin jäi tuollainen kaistale terästä näkymään. 



Sitten poikanen maalaili akryylimaaleilla tuohon kaistaleeseen haluamillaan väreillä kuvioita. 



Yhteisellä otteella maalattiin myös mukiin teksti "isi". Poikanen oli aivan innoissaan ja odotti isiä töistä jo viikolla, että saisi antaa mukin.. kuitenkin malttoi mielensä eikä edes maininnut lahjasta isille ennen h-hetkeä. :) 

Hiukan mietitytti maalailla noilla akryyleillä, mutta maalattiin niin kauas tuosta mukin reunasta, ettei maali millään voi koskea huuliin. Ja tuota mukiahan ei tarvitse ulkopuolelta niin rivakasti harjalla pestä, joten uskon, että maalit kyllä pysyvät mukissa. Aika kiva ja nopsa juttu tästä tuli. Ihmeekseni en löytänyt nopealla googlailulla mitään mainintaa, millä termospulloja olisi aiemmin maalailtu! Ehkä ihmiset ei sitten niitä tuunaa.. Mä kun aloin jo haaveilla jostain hurjan söpöksi maalaillusta retkitermarista. :) 


Kortit tehtiin tänä vuonna kuulamaalaten. Aika simppelit ja kivat. 



Isänpäivän aamulla huhuilin pikkumiehen (joka oli kömpinyt isin kainaloon nukkumaan) keittämään isille kahvia. Napero teki myös isille herkkuleipiä.. Leivät ovat siis 2- vuotiaamme Designiä. Huomaa hymynaamaleipä. Taisi poikanen syödä puolet isin aamiaisesta itse.. kyllähän noin hienot leivät houkuttelevat! :D  Pikku-rinsessakin köllötteli isin kainalossa ja tuntui hymyä piisaavan. 

Miekkosen vanhemmat ja sisko tulivat meille kylään ja ulkoistettiin isänpäivän ruokailu menemällä Edenin ravintolaan isänpäivälounaalle. Aika hyvä kattaus olikin ja kerrankin neiti nukkui koko mun ruokailun ajan.. oli vissiin niin hyvä hälinä, että uni maittoi. :) 

Kotiin ajellessa kaks vuotias karjasi ärtyneenä takapenkiltä "Silmät menee koko ajan kiinni!"... taisi toista vähän väsyttää, eikä olis halunnu nukkua. Torkahti kuitenkin ja sai hetken huilailla ruoan päälle. Heräteltiin kuitenkin vielä leikkimään vieraiden kanssa kun harvoin näkee. 
Illalla olikin poikanen niin väsynyt, että pienet kiukuttelut vetästyään sammahti aikas nopsaan omaan sänkyynsä. Kerrankin! :D 


1 kommentti:

Nanette kirjoitti...

Ehdin taas pitkästä aikaa blogimaailmaankin! Täällähän oli taas kaikkea kivaa ja suloista :) Voi noita isänpäivän touhuja <3 Ja teidän pientä prinsessaa! Suloinen <3
Kivaa marraskuun jatkoa!