torstai 5. marraskuuta 2015

Vihdoin muutama kuva halloweenjutuista + DIY ohje monsterivartaisiin

Vihdoin ehdin laittaa kuvat meidän Halloweenjuhlien asuista ja tarjottavista. Laitoin myös ideaksi ohjeen monsterivartaisiin. Näitähän voi tehdä vaikka synttäritarjottaviksi, joten ei hätää, että halloween meni jo.. :D 

 Menossa mukana oli siis Kolme äitiä, kolme kaksivuotiasta ja kolme vauvaa. :) Ystävän kotona vilistikin sitten aikamoinen lauma otuksia, oli lohikäärme, pingviini, kissa, inkkari, nalle puh, norsu, pöllö, koira ja Minni Hiiri.. :) 


Minnillä ei ollut kivaa ennen partyja. Suurimman osan bileistä tyyppi nukkui vaunuissa.. lopussa vasta tuli esittelemään söpöä olemustaan. 



Puolen Hehtaarin Metsästä sekä Villistä lännestä terveisiä. Meidän poppoon pukujen hinnaksi tuli yhteensä 12e. Kirpparit on kivoja! 


Ja kyllähän meillä pöydät notkui ja oli asianmukaisesti katettu.. talon emäntä oli panostanut koristeluun.  Kyllähän näillä eväillä saatiin lapset hyvään sokerihumalaan. Meillä ei kauheen paljoo tuo poitsu herkkuja saa, mutta bileet on bileet..siellä maistettiin kaikkea. Ihania muffinsseja...


Vamppyyrivaarin tekareita.. nakkimuumioita, kurpitsapiirasta, etanakeksejä...



Ja monsterivartaita. Nämä tekaisin itse pikkupikkukätösilläni. Helppoa ja onpa ujutettu jotain "terveelistäkin" mukaan. 

Näin se tehtiin: Tarvitset vaahtokarkkeja, varrastikkuja, silmiksi sopivia pieniä suklaanappeja tai vastaavia ja valmista sokerikuorrutetta liimaksi... 


Sekä valkosuklaata ja strösseliä. 


 Sulatin valkosuklaan kattilassa  vesihauteessa. 
Tökkäsin vaahtokarkit puisen varrastikun päähän
Dippasin päät valkosuklaassa ja sen jälkeen pitkulaisessa strösselissä
Sokerikuorrutetuubista tursutin suun ja dippasin sitten sen nomparelleissa
Sokerikuorruteella liimasin myös pienet suklaanapit silmiksi. 

Tikkuun voi tökkiä muutakin, mutta minä laitoin:

Tähdenmuotoon pikkuisella muotilla painettuja juustopaloja
tähdenmuotoisia cantaloupemelonipaloja, 
punaisia ja keltaisia kirsikkatomaatteja
kurkkulohkoja

Tähän vois sopia myös:

prinssinnakit
lihapullat
porkkanapalat
ananas
omppu
kuivatut hedelmät...


 Synttäreillekin tämä on helppo toteutettava.. monstereiden sijasta vaahtokarkista voi tehdä vaikka keijujen taikasauvan.. tähtiströsseliä vaikkapa dipattavaksi. Voisi toimia myös juhlien yhtenä ohjelmanumerona. Lapset saisivat tuunata oman vartaansa. :) Mun kokemus on, että lapset aika mielellään syövät myös kasvispaloja juhlissa, varsinkin kun ne on laitettu houkuttelevasti esille. 


Ei kommentteja: