sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Viikon ja viikonlopun vilinät

Tällä viikolla miekkosella oli talvilomapäiviä. Alkuviikko meni kyllä vähän päin prinkkalaa, kun flunssauduttiin koko porukka. Kuume ei kuitenkaan noussut, paitsi poikasella kävi pikkaisen lämmön puolella viime sunnuntaina. Syynä taisi kuitenkin olla ihan semmonen kiva juttu, että poikaselle puhkesi ihan ensimmäinen hammas. Äippä onkin ahkerasti (pojan mielestä aivan liian ahkerasti) kurkkinut ekaa pientä hampaan reunaa, mikä ikenen kraaterista pilkistää. :) On se vaan jännää!

Kurjaa oli se, että flunssasyistä päätimme skipata parit mammarehvit.. ei viitsi kuitenkaan mennä muita pikkusia kipeyttämään. No Ikeassa sentään piipahdimme poitsun kanssa, vaikka vähän tukkosia olimme. Keskiviikko-iltapäivänä näytti kunto olevan kuitenkin sen verran paranemaan päin, että päätimme läksiä käymään poikasen mummolassa pitkästä aikaa. Nuo meidän molempien vanhemmat kun asustelee sen verran kaukana, ettei ihan jatkuvasti nähdä. Poikanen oli riemua täynnä, kun näki mummon ja papan. (vaikka pappaa vähän vierastikin ihan aluksi.) Myös ensimmäiset konttaus"askeleet" päätettiin esitellä tuolla! Tähän asti on vaan ryömitty ja nytkytetty paikallaan konttausasennossa.



Mummolassa ruokalaput roikkuivat takan kyljessä. Pakko näyttää, kuinka ihanan ruokalapun ostin. Aiiiivan ihana!!!(Mä oon himoinnu tuota norsukuosia jo hetken.. mustavalkoisena tietty. Poikaselle (tai vaikka itelle) olis ihanat lakanat tuolla kuosilla. Tai yksi vaihtis olis, jos päälystäis uudestaan parin pinnatuolin istuinosan tuolla kankaalla.. sekin olis makee.. )



 Meillä on nyt jääkaapissa iso kasa luomukananmunia. Ollaan nyt käyty ostamassa munia suoraan tuottajalta muutamalla reissulla tuonne miekkosen kotiin. Tuottajalta ostettuna luomumunatkin ovat siedettävän hintaisia. Tekaisinkin heti illaksi Tomaatti-mozzarella-basilika munakkaan. Oli aikas hyvää.



Perjantaina käytiin mun superkivan kummipojan synttärikahveilla. Tyyppi täytti jo 15!!! Mulla jäi lahjan

 ostaminen väliin, mutta kekkailin tehdä kortin mopoaiheiseksi ja tyylittelin korttiin jerrykannun mallisen taskun, johon sulloin vähän bensarahaa tuoreelle mopon omistajalle. :) Harmi, kun unohdin räppästä kuvan tuosta(kin) kortista... daman. Eikös olekin ihana kahvipöytä? Taisi lähtee tällä mammalla karkinsyönti taas lapasesta tuolla.. iiks! Oli mukavaa höpötellä nuiden rakkaiden kanssa  ja meidän poikanen kyllä sai taas ihanaa huomiota ja hyvän annoksen koirasiedätysbakteereita. Ihana, kun poikanen ei kyllä tippaakaan tunnu pelkäävän karvaturreja. :) 



Lauantaina oltiin vielä sen verran flunssaisia, että jätettiin vauvauinti väliin ja heräiltiin ihan rauhassa. Poikanenkin hemmotteli meitä nukkumalla lähes seitsemään!!! ;) Kauppakäynnin jälkeen saimme mukavia vieraita, kun miekkosen sisko (poikasen kummitäti)  poikaystävineen tuli käymään. Poikanen oli tietty ihan innosta piukeena. Ilta meni mukavasti tortilloja popsien ja pelaillen. Menolippu on kyllä yks mun lempparipeleistä. Se kestää useita pelikertoja, eikä mene tylsäksi.. silti suhteelisen simppeli ja helppo oppia. 

Nyt on sitten jo sunnuntain iltatoimien aika. Poika hömpöttää isin kanssa olkkarissa ja hieroskelee jo silmiään siihen malliin, että olis vuorossa yöppärien vaihto ja iltapuuro. Viikonloppu meni ihan supernopeeta.. keittiö on hyrskynmyrskyn, mutta antaapa olla.. mä siivoon huomenna. Nyt nautitaan viimeisistä viikonlopun hetkistä. Miekkonen suuntaa huomenna taas töihin. 

Oon kyllä superiloinen, koska saadaan ihan huippuja vieraita muutaman viikon päästä. <3 Tiedossa on ainakin pöhköjä juttuja, Tallipihaa ja Nansoilua. 

1 kommentti:

Taina kirjoitti...

Flunssailusta huolimatta kivoja puuhia! :) Ja konttaustakin, voi sniif, niin ne vauvat kasvaa!
Toi tilalta munien hakeminen on kyllä hieno juttu, itsekkin käytän vain luomumunia ja ärsyttää niin kun tietää kuinka naurettavan pieni osa hinnasta menee sille itse tuottajalle..
Mukavaa viikkoa teille!