tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kortti valmistuneelle ja lahja ystävälle -huovutettuja pihlajanmarjoja


Kyllä tässä itsensä jo vanhaksi (muttei yhtään viisaaksi) tuntee, kun vanhin sisarusten lapsista, eli täditettävistäni, valmistui ammattiin! Valitettavasti emme päässeet kauniin, tuoreen merkonomin valmistujaisjuhliin, mutta kävästiin pohjoisen reissu reilu viikko myöhemmin ja vein tälläisen kortin skumppapullon kera. Sisälle sujautin pari seteliä ja vinkin, mitä vois hankkia itselleen. :) 



Myös ihanainen ystäväni meni täyttämään pyöreitä tuossa huhtikuun lopulla ja meidän Lapuanreissulle kuskailin mukanani pienen paketin. Mulla OLI hieno idea pihlajanmarjateemasta, mutta se pitkälti kuivui kokoon, koska aiemmin näkemiäni pihlajankuvalla varustettuja tuotteita ei ollut missään putiikissa tai myymälässä. Taisi kevätpuoli olla pihlajasesonki aika kaukana.. :D 

Huovuttelimpa sitten illan ratoksi itse pihlajanmarjaoksan. En kyllä voi ihan tyytyväinen olla.. nuo marjat piti olla sydänmuodostelmassa, mutta muodostelmasta tulee jotenkin viinirypäleterttu mieleen.. pöh ja pah! No tuonne söpöön herkkukulhoon tuon lykkäsin kuitenkin ihanaisen ja täyteläisen Madaran Pihlajanmarja-voiteen ja kettukarkkien seuraksi. :) 



Tuo voide on muutes tosi hyvää..oon lätränny jo pari tuubia.. mulla kun kuivuu kädet ja nilkat iha överisti ku hoidan ihoa liian laiskasti.. tuo voide se sitten tehoaa niihin hyvin. Ja on ehtaa luonnonkosmetiikkaa. 

1 kommentti:

Elina kirjoitti...

Pitääkö mun viettää toiset synttärit syksyllä?? :D