lauantai 21. kesäkuuta 2014

Virkattuja juttusia

Niinpä se vaan virkkauskärpänen löysi minutkin.. ensin valmistui supersieni ja nyt sitten jotain muutakin "turhaa". Mä oon aika noviisi varsinaisissa käsitöissä koska en saa ikinä opeteltua tekemään mitään. Intouduin kuitenkin parin blogin (käykääs ihailemassa esim. Prinsessajuttu -  ja Ripaus Tunnelmaa blogien virkkailuja) esimerkin voimasta kokeilemaan pikkuisten juttujen virkkausta. Ja helppoahan tämä olikin.. kunhan ei ole liian kriittinen pienille kauneusvirheille. 



Ensimmäinen pieni, pullukka jäätelö valmistui yhdessä illassa. Toinen on odotellut valmistumistaan jo aika kauan.. en taida kyllä muistaa, mihin kohtaan se jäi (on siis jo jatkettu valkoisella langalla..) mutta jatkan mutu-tuntumalla varmaan.. :D Nuo alut on vähän möykkyisiä, mutta ompahan harjoitustöitä. Ajattelin, että nuita voi sitten antaa lahjaksi ystävien lapsosille kun täyttävät vuosia. Aika söpöjähän nuo on. Jätskin ohje löytyi Drops Designin sivuilta, jossa on valtava määrä ilmaisia ohjeita kaikenlaisiin virkkaus ja neuletöihin. Käys kattoo kui ihania!! Klik!



Jätski tositoimissa. Poikanen tuumas, että tuo toinen pää on optimaalisempi kutisevien ikenien rapsutteluun. 



Virkkasin myös tälläisen tähtinauhan. Nuo tähdet tahtovat mennä vaan rullalle.. mitähän niille pitäisi tehdä.. tärkätä jotenkin? Ainakin silittää... Tuostakin tuli kyllä söpö. Ohje on täällä!


Täällä virkkailut jatkuu verkkaiseen tahtiin. Koukulla on myös farkkujen raatoja. Siitä myöhemmin lisää..

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kivoja virkkailuja!
Noihin tähtiin suosittelen sokeritärkkäystä. Pika googletuksella löysin tällaisen ohjeen http://snortekstiili.blogspot.fi/2010/03/tarkkays-kokeilut.html
siinä oli pari muutakin tärkkäysvaihtoehtoa.

Unknown kirjoitti...

Kiitos Sanna vinkistä. Pitääkin käydä tutkimassa tuota sokeritärkkäystä. :)