perjantai 4. joulukuuta 2015

Kun neiti nimen sai -kuulumisia ja koristeita

Täällä blogissa on ollut hiljaiseloa, mutta täällä kotopuolessa on touhuttu ja tohistu. Viime lauantaina neitokaisemme vihdoin sai nimen melkein kahden ja puolen kuukauden iässä. Ristiäiset pidettiin meillä kotona ja vieraita meillä oli viitisentoista. 

Poikanen jännitti itse toimitusta niin paljon, että leikki kasteen ajan junilla huoneessaan. Kesken juhlallisuuksien tyyppi juoksi innoissaan Brion pattereilla toimivan veturin kanssa (jossa patterit oli jo niin lopussa, että välillä juna ei toiminut, mutta "levättyään" patterit jakoivat taas hiukan)  olkkariin ja hihkaisi "se liikkuu". Vähän tahtoi hymyilyttää.. Hetkeksi sain poikasen raahattua syliin, mutta papin ehdottamaan siskon pään kuivaukseen ei pokka riittänyt vaan poitsu kiisi nopeasti takaisin huoneeseensa.. Pieni poika. <3

Ylpeä äiti ja Iida Mette Emilia


Kastepöydän kukat ovat paikallisesta Kukkaputiikista. Samantyylinen asetelma kuin kaksi vuotta sitten poikasen ristiäisissä. Ei tarvinnut pettyä laatuun taaskaan.



Tarjolla oli kahdenlaista salaattia, kinkku-juustosarvia, aurajuustosarvia, lihapullia, pikkuleipiä, karkkeja, pähkinöitä, leipäjuustoa ja useammanlaista kakkua. Kokeilin ekaa kertaa tehdä kinuskia kakun päälle... ihan tarpeeksi en tainnut keittää kun jäi vähän tahmeaksi.. ihan ok kuitenkin. Ja kinuskikissan ohjeen mukainen puolukka/vadelmatäyte kinuskikermalla oli kyllä hyvää ja vähän erilaista kun mitä ennen olen tehnyt. 



Ikkunassa roikkui koristeena siskon tekemiä pehmosydämiä ja kennopalloja. Kennopalloja roikkui eri värisenä myös muualla katossa... oli mukana sitä pinkkiäkin.. ;) 



Oksakin on saanut sydämiä somistuksekseen.

Ristiäisjärjestelyissä mulla oli apuna ystävä kaukaa ja veljen tyttö joka oli meillä viikon kylässä ja sain mm. nauttia tulevan kosmetiikkaneuvojan tekemistä jalka- ja kasvohoidosta! Ihan luksusta kotiin jumiutuneelle hajaöitä elävälle äiti-ihmiselle. Toki taustalla olisi voinut mieluummin pyöriä vaikka klassinen musiikki eikä Puuha Pete tai Ti-ti nalle. No kaikkea ei voi saada. ;) 


Ristiäisistä kyllä on hyviä kuvia, mutta en periaatteesta täällä julkaise kauheesti kenenkään naamoja jos ei lupaa oo myönnetty.. ;) Siksipä mennään enemmän näillä koristepuolen kuvilla. :D 

Nyt on taas aikaa kaikenlaisille muille projekteille... kaikenlaista näperrettävää oon aloittanu, mutta tahtoo olla aina noin tsiljoona aloitettua projektia ja kaikki jää kesken.. sen verran pieniä hetkiä on ne, kun ehtii omiin hommiin keskittyä. Nyt pitää herätellä poikanen päiväunilta, jotta saa sen illalla nukkumaan. Neitikin jopa nukkui samaan aikaan unensa, joten sain ihanan oman bloggausajan ilman assareita. :) 

3 kommenttia:

Kaisa / Villa Murunen kirjoitti...

Kaunis nimi, onnea! Ja herkut kohdillaan :)

Viltsu Mari kirjoitti...

Suloinen prinsessa ja kauniin nimen on saanut.

Maria Sulonen kirjoitti...

Kiitoksia!