lauantai 5. joulukuuta 2015

Meidän ihana joulukalenteri ja muuta tunnelmallista.

 Nyt kun saatiin ristiäiset kunnialla ohi, on aikaa muunlaisille sisustuksille. Niin se vaan alkoi joulukuukin ja piti oikein kaivella jotain kivoja koristuksikin esille. Mutta kattokaas hei, minkä poikanen sai mun siskolta. Aivan hurmaavia joulukalenteritötteröitä!!



Tötteröt on siis virkattu ja sitten huovutettu. Kädentaitomessuilta löytyi tuollaisia puisia sydännappeja numerointia varten. 



Pitkästä aikaa kannoin heinäseivästikkaat olkkariin ja virittelin joulukalenterin siihen.  Kivalta ne kyllä siellä näyttääkin! Tikkaat saavatkin olla olkkarissa ainakin siihen asti kun pikkuneiti lähtee liikkeelle ja tikkaat ovat liian hasardi tutkimuskohde. ;) 



Poikanen tuli katsomaan kirjoittelua ja totesi tästä kuvasta "Hei, se on meiän koti!!" Kas vain, niinpäs onkin! 

Joulukalenteriin on tonttu käynyt aina salaa tuomassa jotain pientä.. koristeita, pieniä leluja... Kerran ehdin nähdä vilaukselta pienen tyttötontun juoksevan terassin ovesta ulos.. Pikkuinen poika katselikin illan ulos takapihalle toiveikkaana, näkisikö tontun vilahtavan. Ja kuinka suuri onni onkaan kun kalenterista löytyy jotain. <3 Lapsen usko satuun ja taikaan on jotain niin ihanaa!



Hiiripariskuntakin istahti telkkarin viereen. Nämä löysin joskus monta vuotta sitten jostain alelaarista joulun jälkeen.. ovatpa kyllä ihanat! 



Oksassa nämä virkatut tähtilamput näyttää aika ihanilta iltasella.. 



Mukavaa lauantai-illan jatkoa ja hyvää huomista Itsenäisyyspäivää!! 

1 kommentti:

Milli`s Little Home kirjoitti...

Kiva tuo joulukalenteri!
Ihanaa lauantai-iltaa <3