sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kun viikonloppu viiletti ohitte..

Kas, se on jälleen sunnuntai ja kello kohta kymmenen illalla. Voi damn! Viikonloppu oli mukava, mutta meni liika nopeesti. :(

Lauantain agenda oli Suomen kädentaidot -messut Pirkkahallissa. Sinne singahdin heti yhdeksäksi ja pari tuntia itsekseni kierreltyäni seuraani liittyi sisko ystävineen sekä myöhemmin myös siskon tytär. Oli mukava katsella mitä kaikkea ihanaa taitavat ihmiset ovat saaneet aikaan.. hakea ideoita ja vähän shoppaillakin. Itsellä mukaan lähti lähinnä korttiaskarteluun sopivia tarpeita.. rahatilanne ei antanut myöten hankkia kaikkea mitä olisi halunnut. :( Muutamien ihanuuksien tekijöiden käyntsäri kyllä on tallessa.. Puolenpäivän aikaan ruuhka oli pahimmillaan, mutta selvästi pitempi aukiolo oli vähän ruuhkapiikkiä tasannut..

Kun lähdin lopulta SEITSEMÄN tunnin rupeaman jälkeen Pirkkahallista ajelimme miekkosen kanssa Tampesteriin ja käytiin syömässä Hullussa Porossa. Lampaanpotka kauden juureksilla ja vuolukermalla oli ihan älyttömän hyvää!!! Liekkö maistunu senki takia, että en ollu syöny aamu seiskan jälkeen muutaku pienen suklaapatukan.... niin ja pehmiksen.... kröhm.. terveellisestä ruokavaliosta puheenollen.. :D Mutta kello oli sillon jo kuusi kun sai evästä nenän eteen.. :)

Tänään on laiteltu takapihaa vähän talvikuntoon.. ajoissa joo! ;) Terassin pöydälle tulossa taas talaviakkunan ilostus. Vasta hallaharso ja vanha valkonen huppari kiinnitetty rautalangalla pöytään, joten ei vielä kattomista. Mutta jahka pääsen tekeen keikan mettässä ja vähän riehuun spraymaalin kanssa nii pistän jotain kuvatusta tänne.

Vähän aikaa sitten uunista hyppäsi tämmöset:


Appelsiini-Mantelikorput, eli hienommin Cantuccinit


Tekasin joskus Kotivinkissä ilmestyneen ohjeen mukaan. Koklasin näitä jo sillon ilmestymisaikaan pari vuotta sitten ja nyt yhtäkkiä PUFFF päähäni pälkähti tehdä näitä uudestaan. Ovat ne hyviä. 

Tässä ohje:


Tarvitset:
  • 100g kuorittuja manteleita
  • 75g pistaasipähkinöitä (niitä kuorellisia ja suolattuja)
  • 1 (luomu) appelsiini
  • 4 dl vehnäjauhoja (paitsi että minä käytän tähän spelt jauhoja)
  • 2 dl ruokosokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  • 2 kananmunaa
Teeppä näin:

Kuori pistaasipähkinät ja murskaile mantelit ja pistaasit karkeaksi rouheeksi vaikkapa veitsellä tai jollain muulla menetelmällä. 

Pese appelsiini hyvin ja raasta oranssi kuori.(alkuperäisessä ohjeessa ei suvaita kertoa, että mitä lopulle appelsiinille tehdään, mutta minä olen puristellut mehutkin tuonne taikinaan...ehkä se tekee taikinasta inasen liian ohutta, mutta pöh)

Sekoittele kaikki kuivat aineet keskenään ja nakkaa sekaan se mahdolliseti reseptiin kuuluva appelsiinimehukin. Lopuksi riko sekaan myös kananmunat ja sekoittele taikina tasaiseksi. Ihan puulasta käy tähän tarkoitukseen. 

Pyörittele taikinasta jauhotetulla alustalla kaksi pötköä, noin 35cm pitkiä. Asettele ne uunipellille ja paistele 175 asteen lämmössä noin 25minuuttia.

Nappaa pelti hetkeksi uunista pois ja laske uunin lämpötilaa 125 asteeseen ja odotellessasi viipaloi pötköt noin sentin paksusiksi korppusiksi. Itse keikauttelin palaset kyljelleen. Laita ne vielä kymmeneksi minuutiksi takaisin uuniin kuivahtamaan. 


Kotivinkki kehuu, jotta nämä olisivat täydellinen ruokalahja. Ja oivallisia makean viinin tai glögin kanssa, jossa korppuja voi kostuttaa.
  Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että mikään ei ole oivallista glögin kanssa.. tai paremminkin glögi ei ole oivallista minkään kanssa. Mutta se on vaan mun vaikeuttani. :) 


Ei kommentteja: