torstai 23. tammikuuta 2014

Talvikuvia

Toissapäivänä vaunuttelin treffaileen mammoja meiän kylän lastenkirppikselle. ;)
Kotimatkalla piti kaivaa pikkupokkari esille, kun oli niin nätti keli. Räpsin siinä tallustellessani muutamia talvikuvia. Nytpä laitan ne tännekkin. Aika monessa blogissa talvisia kuvia on toki näkynyt ja säähän on sama kaikille, joten mars mars, nauttimaan pakkaspäivien kauneudesta. 










Vieläpä räpsy itestänikin. Vähän tummentelin nuita kuvan kulmia huvikseni. Hih, hiuksetkin on ihan huurteen peitossa. Ja nuo puut, ne on niin kauniita. Harmi vaan, että nyt on ollut muutamia päiviä, että pakkasta on niin paljon, etten ilikiä tuota pientä poikasta roudata vaunulenkille, enkä ulos nukkumaan. Sikäli kurja, että se nukkuis päikkärit paremmin vaunuissa. Tyyppi olikin toissapäivänä niin onnellinen, kun näki, että otan haalarit esille. Pukeminen itsessään on tyypistä vähän ärsyttävää hommaa, mutta aah, se tunne kun on monta kerrosta vaatetta ja tungetaan ahtaaseen vaununkoppaan. Siinä tulee uni välittömästi! :D 

Tämmösiä talvijuttuja. Tänä aamuna iski tuunauskohtaus. Siitä myöhemmin, jahka valmistuu.. Ja ikuisuusprojektikin valmistuu.. hitaasti mutta varmasti... 

1 kommentti:

K kirjoitti...

Aivan hanat ilmat on olleetkin! Auringonvalo on ollut niin kaivattua pimeän joulukuun jälkeen.
Ja kiva, kun näistä ilmoista on voinut nauttia vapaalla....vaikkakin odottaminenkin vähän jo tympii, mut ei auta...

Mukavaa talvista viikon jatkoa!
-k-