tiistai 27. tammikuuta 2015

Lämpöä talveen, purnukka täynnä sytykeruusuja (Nopea DIY) ja kuulumisia

Meidän pieni-iso-poikanen oli viikonloppuna ihan ekaa kertaa yökylässä. Kaikki oli mennyt hyvin ja poikanen oli ollut iloinen ja hassutellut jatkuvasti siskoni luona. Vähän jännitti, miten yö sujuu, mutta tyyppi oli nukahtanut iltasadun aikaan siskoni kainaloon ja nukkunut sikeästi kun oli siirretty matkasänkyynsä. Normaali yöherääminen oli toki suoritettu (nappula herää lähes joka yö siinä kahden-neljän välillä kerran), mutta silloinkaan ei ollut ikäväitkuja kuulunut. Äipällä taisi olla enemmän ikävä. :D 

Me saatiin nauttia miekkosen kanssa kallisarvoista kahdenkeskeistä aikaa. Suuntasimme Tampereen kaupungille ja kävimme syömässä ja elokuvissa. Johanna Vuoksenmaan uusin, Viikossa aikuiseksi, osoittautui ihan hauskaksi hömpäksi ja nauruhermotkin sai vähän töitä. :)

Täytyy kyllä sanoa, että oli vatsa täynnä Plevnan ruokien jälkeen ja vielä leffapopkornitkin piti napsia, tottakai. Ei ainakaan päässyt laihtumaan vahingossakaan.  Kahdenkeskeinen laatuaika tuli kyllä ihan tarpeeseen ja mukava oli vaan istuskella ja katsella ihmisvilinää ilman, että tarvitsis huoltaa koko ajan pikkuista poikasta siinä sivussa. Vaikka meidän napero onkin kiltti ja malttaa istua ravintolassakin tosi hyvin pöydässä (vaikka harvemmin käydään) ja syö kaikkee, mitä sille annetaan, on se lapsen kanssa aina sellaista säätämistä. 

Illalla hurautimme kotiin (mahdollisuus kunnon yöuniin voitti bailausmahdollisuuden kuus nolla) ja unta riittikin yli puoli yhdeksään. Se on kuulkaas ihan pitkään nukkumista meillä, normaalisti napero herättää yleensä siinä puoli seitsemän korvilla. :D 


Noniin. Sitten se pikkuinen DIY juttu. Sunnuntaina haettiin iltapäivällä poikanen kotio ja vein siskolle vähän sytykeruusuja.  



Tuollaisia lasipurkkeja meillä on pyörinyt muutama vuosikausia.. niissä olen aina milloin mitäkin säilyttänyt. Nyt tungin tuon täyteen sytykeruusuja. Nythan on takkakausi parhaimmillaan, joten ehkäpä nuille käyttöä tulee. Solmin vielä pari nauhaa rusetille purkin suuhun. Mätsäsin värit systerin takkahuoneen väreihin. :)



 Nopeasti koristelin purkin suulle tuollaisen tagin leimailemalla ja ääriviivatarroilla.



Keksin vielä liittäää tuonne taakse jotain muutakin lämmittävää. Eikös Suklaa-Chili tee kuulostakin sellaiselta? :)


Nyt pitäs palata arkeen kaikkien herkutteluiden ja humputteluiden jälkeen. Eilen oltiin vielä treffailemassa mamma - ja lapsikavereita ja juhlimassa parin ihanan 2-vuotiaan neidin synttäreitä. Seuraavaan postaukseen tuleekin kuva neitien lahjasta ja synttärikorteista. 

Nyt pyykkikone pyörimään ja raivaamaan taas jostain meille hiipinyttä kaaosta. :) 

Mukavaa alkuviikkoa!

2 kommenttia:

Nanette kirjoitti...

Kiva että otitte itsellenne vähän omaa,kahdenkeskistä aikaa! Se tekee välillä tosi hyvää,vaikka se pieni niin rakas onkin. Mutta niinhän on se isokin :D Eli hyvä nauttia välillä ihan vaan kahdenkeskenkin.
Aivan ihanat värit noissa sytykkeissä ja koristeluissa! Kiva idea laittaa ne tuonne lasipalloon. Varmasti mieluisa vieminen :)

Unknown kirjoitti...

Joo, kyllä se oli aika kivaa olla ihan kahdestaankin välillä. Vähän kummallista tosin... kurkkasin jo kerran takapenkillekin, että miten se poikanen siellä niin hiljaa istuu.. eihän siellä ollu koko naperoa! :D

Joo, sanoin mun veljen sanoin tuosta tuliaisesta "Jos et tykkää, nii heitä pesään" :D Ai miten nii, nehän on just siihen tarkotukseen.. :D